|
Linux maailma
|
|
26.7.2005 |
Lisää kommentti
|
Ei kommentteja | Permalink |
Vähään aikaan en ole saanut kirjoitettua tänne paljon mitään. Syynä taitaa olla se, että en ole paljon ehtinyt olla valokuvauksen kanssa tekemisissä. Viikonloput ovat menneet perhetapahtumien ympärillä ja viikonpäivät työn merkeissä.
Windows XP alkoi tökkiä jo niin paljon, että päätin kokeilla Linuxin asentamista koneelleni. Levitysversioksi valitsin Fedora Core 4:n joka julkaistiin muutama viikko sitten.
Käytän Linuxia töissä joten se ei ollut täysin uusi maailma minulle. Silti ohjelmien asennuksessa ja järjestelmän konfiguroinnissa oli uutuuden jännitystä. Muuten kaikki meni hyvin, mutta edelleen minulla on ongelmia saada Lexarin Compact Flash USB kortinlukija toimimaan FC4:ssa.
Ajatuksena olisi, että siirtäisin kuvat Linuxista jaetulle kovalevylle josta voi käydä niitä katsomassa/muokkaamassa myös Windows XP:llä. Tein myöskin PicMovesta Linuxille oman versionsa. Se ajetaan komentoriviltä Bash -skriptinä. Kometorivillä annetaan lähdehakemisto sekä kohdehakemisto ja kuvat menevät kohdehakistoon omiin alihakemistoihin päivämäärän mukaan. Valitettavasti nykyinen versio lukee päivämäärää tiedoston luontipäivästä, joten EXIF tiedoista sitä ei vielä saada. Kyseinen bash -skripti on saatavissa täältä: Picmove Linux Edition.
Kuvanmuokkausta olen tehnyt Linuxissa The Gimp -ohjelmalla, joka on vallan mainio kuvanmuokkausohjelma. Hieman kestää tottua Gimpin leiskaan ja eri toiminnallisuuksiin näin Photoshoppiin tottuneena, mutta ilmaiseksi ohjelmaksi mielestäni Gimp on täysin aliarvioitu.
Valokuvien tulostuksessa joudun turvautumaan edelleen XP:n puolelle, sillä ajureita HP Photosmart 8150 -tulostimeeni ei vielä ole julkaistu. Lisäksi HP:n ImageZone ohjelma on sen verran kätevä, että tulostan kuvani käyttämällä sitä.
Jatkan Linuxin testausta avoimin mielin. Saa nähdä saako pingviinit käännytettyä minut lopullisesti Linuxin puolelle. Ensivaikutelma Linuxista on erittäin positiivinen ja uutuuden viehätys on voimakas.Ilmaisohjelmia on tarjolla tuhansia ja valokuvaajillekin on monta työkalua saatavilla kuten Gimp, gtkam, gThumb ja DCRaw.
Sen olen huomannut, että täysin osaamaton tuntee itsensä todella avuttomaksi, sillä Linuxia ei ole tarkoitettu täysin tietämättömille jotka ei osaa muuta kuin painella hiiren nappia. Ajureita saa odotella jonkin aikaa varsinkin uusille laitteille ja joidenkin laitteiden eteen on tehtävä paljon työtä (lue: koodaamista ja järjestelmän muokkausta) saadaakseen ne toimimaan. Ainakin työssäni käytän nyt täysin Linuxia, mutta saa nähdä miten asia onnistuu kotona.
|
|
| Copyright © 2009, Artur Gajewski. All pictures and material on this site protected by international copyright laws. |
|
|