|
Valaistuksen muistiinpanot
|
|
6.4.2009 |
Lisää kommentti
|
Ei kommentteja | Permalink |
Strobist.com blogin kirjoittaja David Hobby on joskus kirjoittanut, että hän kirjaa erilaisten valaistusten kokoonpanot ylös myöhempää käyttöä varten.
Itse päätin kokeilla vastaavaa sen varalle, että tulee tilanteita jossa kamera ja salamat pitää saada kasaan mahdollisimman nopeasti eikä säätöihinkään ole paljon aikaa.
Otetaan esimerkiksi viime viikonloppu, jolloin tyttäreilläni oli luistelukoulunsa taitoluistelynäytös. Heidän roolit näytöksessä oli kylän lapset tarinasta Saapasjalkakissa. Lapset puettiin, meikattiin ja samalla kun vaimo kiireissään yritti saada itsensä myös valmiiksi tuli mieleen että pitäähän sitä lapsista ottaa kuviakin näissä vaatteissa.
Salamat, varjot ja tausta oli pystytetty muutamassa minuutissa jonka jälkeen otin lunttilapun esille aikaisemmasta kuvauksesta jossa samanlainen valaistus, salamoiden etäisyydet ja niin edelleen. Lunttilapusta katsoin kameran säädöt ja ei muuta kun kuvia ottamaan.
Koska säädöt ja asetukset oli jo aikaisemmin ajan kanssa harkittu ja testattu, oli kiireessä kuvaaminen paljon mieluisampaa nyt kun kaikki oli jo kirjattu ylös ja josta pääsin tarkistamaan kaiken.
Milloin voi olla näin kiire? Jos sinulla on (kröhöm) ylivilkkaita lapsia niin tiedät varmasti kuinka vaikeaa on saada lapsi istumaan alas sen ajaksi kun otat testikuvia ja tarkastelet histogrammia. Toinen tapaus voi olla kuvauskeikalla kuvaamassa yrityksen toimitusjohtajaa joka on allokoinut kuvaukselle 15 minuuttia.
Tosin tässä lunttilappujärjestelmässä on yksi huomioitava asia; asioiden kuten vallitseva valo ja tilan käyttö pitää olla kutakuinkin samat kuin lunttilapussa olevien viitekuvien aikana. Eli tällainen järjestelmä voi olla avuksi mikäli jo etukäteen tiedät ottavasi muotokuvia himmeässä tilassa tai tarkalleen samassa paikassa kerrasta toiseen.
Lentokoulun käyneenä tiedän tällaisen järjestelmän olevan hyvä ainakin yhdessä asiassa jos ei muussa. Ennen lentoa lentäjän täytyy lukea checklist -kirjanen läpi käyden jokainen kohta yksi kerrallaan vaikka kuinka triviaali se olisi. Olen kantapään kautta oppinut sen, että vaikka kuinka tyhmältä tuntuu radion päällä olon tarkistaminen ennen lentoon lähtöä, kannattaa se silti tarkistaa.
Sama asia kameran kanssa. Tällainen lunttilappu edesauttaa sen, ettet paukuta salamoita muotokuvauksessa arvoilla 1/60s @ 2.8 ISO 1600. Tässä esimerkissä olin jättänyt ISO arvon korkealle edellisen kuvauksen jälkeen eikä välttämättä olisi kiireessä huomannut sitä vaihtaa siihen mitä sen pitäisi olla.
Noita valaistuksen diagrammeja voit luoda itse Photoshopilla lataamalla PSD -tiedosto seuraavasta osoitteesta: http://www.diyphotography.net/lighting-diagrams
Mutta, joskus se lapsen pitkästyminen voi olla itse asiassa hyväkin asia...

|
|
| Copyright © 2009, Artur Gajewski. All pictures and material on this site protected by international copyright laws. |
|
|